TRANSITORY STATUS
"Alalantela Company jakaa neljän tanssijan voimin otteen joka demonstroi tulevan kokoillan teoksen Interventing esityksen liiketarkastelua, äänenkäyttöä, tunteita ja olotilaa. Välitilan ja resilienssin teemojen pohdintaa. Ihmisen minuuden ja universumin välissä olevaa odotusta, jännitettä, toivoa.
Transitory Status Esitysdemo antaa mahdollisuuden väliintulolle välitilan omaiseen hetkeen. Mitä tapahtuu kun annettu maailma muuttuu vai onko sillä merkitystä? Alalantela Companyn työryhmä tarkastelee työskentelyn aikana esiintyjän ja esiintymisen suhdetta katsojan valinnasta johtuvaan muutokseen. Yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa demon kahden kohtauksen järjestykseen äänestämällä.
Välitila minussa ja ympäröivässä maailmassa, millainen se on?
Companylle myönnetyille kahden viikon Outokummun ja kahden viikon Pirkanmaan tanssin keskuksen residenssijaksojen aikana työryhmä kokeili liike-ja ääni aihioita sekä inspiroitui ympäristöstä työskentelyssään. Etätyöskententelyssä oli vahvasti mukana äänisuunnittelija Uni Karinko joka tarkastelee äänen dialogisuutta ja mukautumista. Vanhan kaivoksen ja PTK:n kesäresidenssi on ollut tärkeässä osassa taiteellisen työskentelyn alkusysäykseen joka huipentuu esitysdemoon 1.8"
- Joel Alalantela
Alalantela Company's piece TRANSITORY STATUS and its process taught me how to work with fast pace, because the dance piece was built in only two weeks. My choreographic outlook for the piece was built fast but carefully and by itself. I didn't have to force the movement on me, it found me.
​
The movement and flow challenged me to find a way to be one with the other dancers as well as keeping the movement unique to myself. I found how to be together but alone at the same time on the floor.
Directing: Joel Alalantela
​
Performers:
Niina Rajaniemi, Klaara Haapanen,
Iisa Saarenpää, Sofia Rintala
​
Length: noin 25min
​
Sound Design: Uni Karinko
Space Design: Joel Alalantela
Pictures: Sami Jokisuo
Announcement: Joel Alalantela, Mira Pernu
​
Supporters:
Vanhan kaivoksen residenssi, Outokumpu, Pirkanmaan tanssin keskus,
Taiteen edistämiskeskus.
​
Place: Liikelaituri (Yliopistonkatu 58, 33100 Tampere)
Premiere: 1.8.2021
Lisätietoa: